perjantai 27. huhtikuuta 2012

Capsiplex kokemuksia - Capsiplex rasvanpolttajan laihdutustulokset

Noniin, aika jakaa Capsiplex kokemuksia eli tässä ovat omat tulokseni ja kokemukseni Capsiplex rasvanpolttajista. Joten jos mietit että toimiiko Capsiplex rasvanpolttajat vai ei niin minun henkilökohtaiset laihdutustulokseni toivottavasti voivat antaa sinulle osviittaa näiden rasvanpolttajien toimivuudesta. Tilasin nämä rasvanpolttajat netistä, voit myös lukea lisätietoa sekä Capsiplex tilausohjeet täältä.

Capsiplex - aloitus


Lähtökohtani ennen tätä kokeilua oli se että painoin 97 kiloa ja pituutta siis minulla on 177 cm ja mieshenkilö siis olen. Eli ylipainoa minulla oli melko runsaasti ja sen kyllä huomasi ei ainoastaan vaalla käydessä mutta myös peiliin katsoessa. Etenkin vatsan kohdalle rasvaa oli kertynyt todella paljon ja kyllähän kaikki tietää että sellainen hyllyvä vararengas on kaikkea muuta kuin esteettisesti kaunista. Laihduttaa olin yrittänyt siis aikaisemminkin mutta tulokset ja kokemukset olivat aina olleet negatiivisia.

Nyt siis päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kokeilla Capsiplex rasvanpolttajia josko niistä olisi apua tällaiselle ylipainoiselle miehelle.

Capsiplex kokemukseni ja tulokset!


Yhden kuukauden käytön jälkeen:


Ensimmäisen kuukauden käytön jälkeen painoni oli laskenut reilulla muutamalla kilolla eli tarkka painoni oli 93 kiloa kuukauden Capsiplex käytön jälkeen. Huomasin myös että nimenomaan vatsan ja vyötärön seutuvilta oli palanut rasvaa runsaasti ja ulkomuotoni oli huomattavasti hoikempi kun katsoin itseäni peilistä. toki minulla ei vielä mitään Six-pack vatsaa ollut mutta olin todella innoissani tästäkin edistyksestä.

Kahden kuukauden käytön jälkeen:


Nyt painoni on pudonnut jo 84 kiloon eli pudotin toisen kuukauden aikana kun Capsiplexiä käytin kokonaiset 9 kiloa. Kuulostaa melko uskomattomalta mutta niin vaan rasvaa on palanut pois kehostani kahden kuukauden Capsiplex kokeilun aikana yhteensä jo 13 kiloa ja ulkomuotoni on muuttunut lähes totaalisesti.

Nyt alkaa jo tuntua siltä että saatan jopa uskaltautua uimarannalle ensi kesänä koska olen laihtunut jo niin paljon että kroppani alkaa taas näyttää ihmiseltä eikä lihapullalta. Olo on todella hyvä ja tuntuu että nukun huomattavasti paremmin ja päivisin riittää energiaa muuhunkin kuin herkkujen naposteluun. Rasvaa on siis palanut todella paljon pois ja en olisi tosiaan uskonut että kuinka paljon laihtuminen voi vaikuttaa yleiseen olotilaan.

Loppumietelmät


Kaksi kuukautta sitten aloin Capsiplex rasvanpolttajia käyttämään ja nyt olen tässä, voisi sanoa että uutena miehenä. Capsiplex kokemukseni ovat 100% positiivisia ja ainoa mikä harmittaa on se etten näitä kokeillut aikaisemmin. Voin siis omien tulosteni perusteella suositella näitä rasvanpolttajia kaikille ylipainoisille henkilöille jotka haluavat mahdollisimman helpon tavan laihtua ja polttaa rasvaa. Lue lisätietoa Capsiplex rasvanpolttajista.

Tässä kaikki tältä erää.. aion vielä jatkaa näiden rasvanpolttajien käyttöä “kuurin” loppuun saakka ja toivottavasti saan painoni putoamaan vielä muutamalla kilolla lisää! kertokaahan myös te OMAT KOKEMUKSENNE Capsiplex rasvanpolttajista, eli kommentoikaa!

1 kommentti:

  1. Jepulis eli itsekin siis tullut kokeiltua Capsiplexiä rasvanpolttoon ja laihdutukseen ja on tosiaan aivan uskomattoman tehokas ja toiminut ku (en nyt keksi mitään hyvää vertausta).. no mutta kuitenkin siis hyvin on toiminut joten pelkkiä positiivisia Capsiplex kokemuksia löytyy täältäkin..

    Hyvää kesää!

    VastaaPoista